keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Terveiset Antiikki Makasiinilta




















Olemme avanneet 
punaiseen tupaan
kangaspuodin, josta löytyy
tekstiilejä moneen makuun!



Antiikki Makasiinin ovet avoinna

Torstaisin ja Perjantaisin 12-18
Lauantaisin 10-16

Tervetuloa!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevättä odotellen

Hetki on vierähtänyt edellisestä blogin päivityksestä. Monen tekijän summana blogi on saanut odotella vuoroaan. Kevättä kohden mennään innolla ja taas uudesti inspiroituneena!



Antiikkimakasiinin kuudes vuosi pyörähti käyntiin! Harraste- ja kokeilupohjalta käyntiin lähtenyt kirpparin pito on kantanut näin pitkälle. Siitä saammekin kiittää mahtavaa asiakaskuntaamme, joka vuosien varrella on osittain myös vakiintunut. Ihana nähdä myös uusia kasvoja, jotka ovat löytäneet tiensä Makasiinille. Joulusta lähtien tiskin takanakin on näkynyt uusia kasvoja. Nuorempi sukupolvi on myös saanu kipinän Antiikki Makasiinin pyörittämiseen. 




Olemme ennättäneet olla auki jo muutaman kerran tämän vuoden aikana. Kävijöiden kannustavat kommentit tuovat iloa ja intoa Makasiinin luomiseen. Katiska kauppatapahtuma viikonloppuna avasimme myös yläkerran, josta löytyy huonekaluja ja esineitä moneen makuun. Vintiltä löytyy jotain myös perheen pienimmille!


Seuraavan kerran olemme avoinna 
lauantaina 12.4. klo 10-16
Tervetuloa!

Antiikki Makasiinin väki



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kesää odotellessa!


Taas on aikaa vierähtänyt sen verran, että lumi tuli ja suli ja kevätkin on jo täällä!

Perinteeksi on tuntunut muodostuvan meillä se, että jokaista kesää kohden teemme pientä remonttia makasiinissa ja näin kävi tälläkin kertaa! Tilaahan rakennuksessa on, mutta uusien ideoittemme toteutukseen sitä tarvittiin vielä hieman lisää :) Yläkertaan on tulossa jotain ihan uutta miehille ja naisille!

Jos joku on seurannut aukiolojamme Facebookista on saattanutkin huomata, että olimme avoinna pienen hetken myös pääsiäisen lankalauantaina. Olemme ottaneet pyynnöistä vaarin ja päättäneet pitää putiikkia auki useammin. Toukokuussa olemme avoinna lauantaisin klo 10-15 unohtamatta jo perinteistä vappua!

Vapun aukioloajat ovat:
LA 28.4 10-15
SU 29.4 12-15
MA 30.4 11-18
TI 1.5 11-15

Tervetuloa katsastamaan "uutuutemme"!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Pian on taas Joulu!



Joulunajan aukiolomme ovat siis:

9-11.12 ja 16-18.12.

Pe: 16-20
La: 10-15
Su: 12-15

Tervetuloa nauttimaan perinteisestä joulun tunnelmasta!

-Kirppiksen väki

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kesän kaikuja




Kesä alkaa vetelemään viimeisiään ja illat pimetä siinä samalla. Makasiinin osalta kesä on ollut mieletön! Mahdottoman paljon ihmisiä ollut liikkeellä! ISO Kiitos kaikille kävijöille ja tukijoille!

Kesän mentyä on meillä tapana on ollut pitää kirppistä auki Tyngän Myllyn syysmarkkinoitten aikaan ja sitten laittaa ovet säppiin jouluun saakka. Nyt kuitenkin päätimme laittaa ovet auki lisäksi Venetsialaisena! Kaappeja on taas kaivettu ja tulossa on paljon ihanaa tavaraa! Eli paljon uutta ja tietysti mukavaa tunnelmaa :)


Kirppis auki Venetsialaisena!

Pe 26.8 10.00-18.00.
La 27.8 10.00-15.00.

sekä

La 10.9 10-15.00. Tyngän Myllyn syysmarkkinoitten aikaan!

Lämpimästi tervetuloa!

-Makasiinin väki


maanantai 2. toukokuuta 2011

Tulevaa



Keväiset tervehdykset!

Vappu menikin hulisten ja kevättä fiilistellen!
Oli mukava huomata, että kansallisen juhlankin ohessa ihmiset jaksavat kirppistellä. Liikkeellä oli siis oikein mukavasti porukkaa välillä ihan hulinaksi saakka!
Kesä saapuu jo siis hulisten, joten on siis jo korkea aika julkaista tulevan suven aukioloajat:


Kesäkuu:

* Pe 3.6. 10–16
* La 4.6. 10–14

* To 9.6. 10–16
* Pe 10.6. 10–16
* La 11.6. 10–14

* To 16.6. 10–16
* Pe 17.6. 10–16
* La 18.6. 10–14

28.6. Lähtien kirppis avoinna ti–pe 10–16 sekä lauantaisin 10–14.

Kiitos Vapusta ja nähdään kesällä!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Joulu on täällä!




Viimeksi on vappua päivitelty ja nyt on jo joulu! Aika tuntuu ottavan aina kirin kesän korvalla.. seliseli.

Kesä oli kirppiksen (ja varmasti myös kaikkien lomalaisten) kannalta loistava! Ennen pahimpia helteitä teimme muutaman päivän rupeaman ja laajensimme kirppistä rakennuksen yläkertaan, josta paikkansa löysi kaikki retroon viittaava. Siivouksen ja remppauksen ohessa rakennukseen tehtiin pari uutta ikkunaa valoa tuomaan ja vanhoja kunnostettiin parempaan kuntoon. Vanha makasiini alkaa olla elämänsä kunnossa!

Alamme tällä viikolla laittamaan kirppistä kuntoon joulun juhlintaa varten. Tontut, olkikoristeet, kynntilänjalat ja muut ihanat joulutavarat alkavat jo hakea paikkojansa uudesta sisustuksesta.

Aikaisempien vuosien joulut ovat olleet kirppikselle loistavia! Vanhaa aikaa henkivä rakennus antaa päihittämättömän kulissin perinteiselle joululle. Jouluun koristeltuun makasiiniin astuessa tuntuu kuin aika pysähtyisi ja olisi taas aikaa hengittää.

Hyvää Joulun odotusta kaikille!